Tiesitkö, että saksanpähkinöitä kannattaa syödä joka päivä?

Saksanpähkinä

Saksanpähkinöiden ottaminen osaksi päivittäistä ruokavaliota pienentää riskiä sairastua moniin tauteihin, sekä parantaa muun muassa aivotoimintaa.

Tutkimusten mukaan saksanpähkinät vaikuttavat hyödyllisesti sydämen toimintaan. Pähkinöiden syönnin on todettu pienentävän sepelvaltimotaudin riskiä noin 30 prosentilla ja jopa kokonaiskuolleisuutta 15 prosentilla.

Saksanpähkinöistä on hyötyä verisuonten sisäpinnan toiminnan kannalta. Lisäksi niiden syönti alentaa LDL-kolesterolia ja diastolista verenpainetta.

Kuinka paljon saksanpähkinöitä tulisi nauttia päivässä?

Tutkimusten mukaan saksanpähkinöiden vaikutukset perustuvat siihen, kuinka paljon niitä nautitaan. Esimerkiksi 84 grammaa eli noin kaksi kourallista saksanpähkinöitä päivässä on tutkimusten mukaan alentanut LDL-kolesterolia 16 prosenttia.

LDL-kolesterolista voit lukea lisää terveyskirjastosta.

Saksanpähkinät ehkäisevät syöpiä ja parantavat aivotoimintaa!

Tutkimukset ovat osoittaneet, että saksanpähkinöiden päivittäisellä käytöllä on vaikutusta myös rinta- ja eturauhassyöpien ennaltaehkäisyssä. Positiivisten terveysvaikutusten lista jatkuu, sillä saksanpähkinöillä on todettu olevan vaikutusta myös aivotoiminnan parantumiseen, sillä ne parantavat muistia, älykkyyttä ja motorisia toimintoja. Lisäksi ne suojaavat aivojamme.

Lisää ja perusteellisemmin voit lukea saksanpähkinöistä Suomen Terveysravinto Oy:n blogista.

LUE MYÖS: