Salietiketti eli vinkkejä aloitteleville


Ennen kuin avaat kuntosalin oven niin käy läpi alla olevat ohjeet jokaisen viihtyvyyden vuoksi.
Tässä muutamia salivinkkejä:
1. Valmistautuminen lähtee jo kotona, pakkaa sisäkengät, juomapullo ja hikipyyhe mukaan.
2. Pukeutuminen
Pukeudu treenivaatteisiin (niissä ei tarvitse lukea Better Bodies), kunhan ne on mukavat treenaamiseen ja puhtaat.
3. Hajuhaitat
Salilla ei kuulu tuksua liika partavesi tai parfyymi. Aamulla ruiskutettuja tuoksuja ei tarvitse pestä pois ennen salille menoa, mutta älä ainakaan uutta ruiskuta ennen treenireissua. Hajusteetonta dödöä sen sijaan kannattaa rollata kainaloihin. Valmiiksi hielle haisevat treenivaatteetkaan sen parempi ole, eli pese vaatteesi joka treenin jälkeen, kukaan ei halua treenata hengästyksissä kun kurkussa pistelee ja silmissä kirvelee jonkun toisen vanha hien lemu metrien päähän.
4. Laitteet ja sarjatauot
Jos salilla on tyhjää, niin on ookoo jäädä istuskelemaan laitteisiin tauon ajaksi, mutta kun salilla on muitakin, niin nouse laitteesta tauon ajaksi pois, että joku muu pääsee siinä välissä tekemään sarjansa. Ihan rohkeasti voi vaikka kysyä, sopiiko jos tehdään tässä vuorotellen.
5. Siisteys
Siivoa jälkesi! Laita tavarat sinne mistä ne otitkin, käsipainot takaisin telineeseen, levypainot pois tangosta tai laitteesta ja vie ne omiin telineisiin ja ei niin, että laitat ison levypainon pienemmän tukkeeksi, vaan mieluiten saman kokoiset painot samaan vipuun. Taljassa, jos vaihtelet kahvoja, palauta vaihtokahva paikoilleen, älä heitä lattialle. Pyyhi hikesi laitteista, kukaan ei halua valmiiksi hikiseen penkkiin tai laitteeseen. Nollaa juoksumatto tai crosstraineri (jos et tiedä miten, lue ohjeet tai kysy) ja palauta lukemasi lehdet paikoilleen.
Mikään ei ole niin ärsyttävää salilla, kuin ensimmäisenä kanniskella toisten jättämiä painoja pois. Meikäläinen on sellanen salipoliisi, että auta armias kun saan siivota jonkun ”raavaan” äijän painoja pois tangosta…..pari ”nättiä” sanaa kuinka voimat on loppunu kesken kaiken, että joutuu oikeen tytöt tulee korjaamaan painoja veke, niin johan ne ens kerralla osaa siivota jälkes tai treenata pienemmillä painoilla, että voimat riittää vielä painojen pois vientiin.
6. Äännehtiminen
Ähkiminen ja puhkuminen ja karjuminen on ookoo, mutta jos nyt kuulostat siltä että olet makuuhuoneessa etkä salilla niin yritä nyt vähän hillitä….
7. Kanssatreenaajien kunnioittaminen
Anna tilaa (sopu sijaa antaa) ja anna treenirauha. Eli kysyä saa ja pitääkin, mutta kysy vasta sarjatauolla, eli ei kesken sarjan! Yleensä kanssatreenaajat mielellään auttavat, mutta jos kysyt neuvoja kesken sarjan, voi olla ettei tule niin ystävällistä vastausta….
8. Kyttäämisen pelko
Ketään ei ole kiinnostunut treenaamisestasi, vaan jokainen keskittyy omiin tekemisiinsä. Toki, jos olet pukeutunut pienimpään toppiin ja mikroshortseihin, saat taatusti huomion osaksesi.

SEURAA PERSONAL TRAINER PANKKIA SOMESSA!

Jotta pysyt parhaiten kartalla siitä, mitä Personal Trainer Pankin sivuilla tapahtuu, kannattaa PT-Pankkia seurailla Facebookissa