Liikunta raskauden aikana

Raskaus

Onko raskaaksi tuleminen stoppi liikunnalle?

Jokainen raskaus on yksilöllinen, joten raskauden aikana liikkumisessa on kuunneltava vain ja ainoastaan omaa kehoaan. Mikäli supisteluita, verenvuotoa, kipuja tai muita vaivoja ei ole, ei liikunnallekaan ole esteitä. On todettu, että raskaana ollessa liikkumattomuus voi olla suurempi haitta kuin säännöllinen treeni.

Raskauden aikana hormonit eivät ole tasapainossa verrattuna siihen, mitä ne olivat ennen raskausaikaa. Mielialavaihtelut voivat olla toisinaan melkoisia. Liikunnasta on todettu olevan suurta apua mielialavaihteluihin.

“Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”

Raskauden aikana paino nousee väistämättä. Sen pystyy kuitenkin pitämään hallussa paremmin säännöllisen liikunnan avulla. Lisäksi raskauden jälkeen toipuminen on nopeampaa, jos liikunnasta ei ole luovuttu. Tässäkin tapauksessa klassinen sanonta “minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” toimii varsin mainiosti.

Aiheesta lisää ja vinkkejä siitä, kuinka kannattaa liikkua eri raskausviikoilla kannattaa lukea Huippukuntoon -sivustolta.