Samuli Huttunen

Personal trainer samuli huttunen, porvoo

Alue:

Porvoo ja lähialueet

Esittely:

Moi,

Nimeni on Samuli Huttunen.

Tiedän, että elämänlaatu paranee merkittävästi toimintakykyisessä, terveessä ja itselleen mieleisessä kehossa.

Tarjoan korkealaatuisia Personal Training- ja pienryhmävalmennuspalveluita. Haluaisitko sinä olla yksi tyytyväisistä asiakkaistani?

Tarjoan korkealaatuisia valmennuspalveluita henkilöille, jotka haluavat kohottaa terveyskuntoaan. Tyypillinen asiakkaani on pitkään liikunnallisesti passiivinen ollut henkilö. Yleensä henkilöllä on jokin passiivisen elintavan tuoma vaiva tai sairaus tai huoli sairastumisesta. Lisäksi henkilöllä useimmiten on heikko lihaskunto tai ylipainoa tai molempia.

Valmentajana ymmärrän, että liikunta tulee aloittaa todella rauhallisesti. Usein asiakkaat kertovat, että ovat joko omatoimisesti tai ohjatusti aloittaneet aiemmin liikunnan. Aktiivisempi vaihe on kuitenkin ollut vain pyrähdys, sillä usein ollaan harjoiteltu liikaa tai muuten “väärällä tavalla”, mikä on johtanut motivaation loppumiseen alkumetreillä.

Pyrin aina luomaan asiakkaalle positiivisen liikuntakokemuksen. Nostan vaatimustasoa vasta, kun asiakas on siihen valmis ja näen itse, että se on turvallista ja järkevää. Valmennustyyliltäni olen stereotyyppiseen ryhmäliikuntaohjaajaan verrattaen hyvinkin rauhallinen.

Tavoitteeni on saada sinut ymmärtämään liikunnan merkitys terveyteesi ja elämänlaatuusi. Uskon, että kun ymmärrät tämän merkityksen ja löydämme juuri sinulle sopivan tavan harrastaa liikuntaa on liikunnnan jatkuvuus myös valmennussuhteen päätyttyä erittäinkin todennäköistä.

Koulutus ja kurssit:

Ylioppilas 2011 (Järvenpään lukio)
Koulutettu hieroja 2018 (Porvoon hierojakoulu)
ACE -Sertifioitu Personal Trainer 2019 (Nordic Health Academy)
Liiketalouden tradenomi, opinnot kesken

Palvelut:

Personal training
Liikunnanohjaus
Ravintovalmennus
Hieronta

Hinnasto:

TEHOVALMENNNUS 4 viikkoa

Analyysin pohjalta suunniteltu yksilöllinen liikuntaohjelma
4 tapaamista Personal Trainerin kanssa
Personal Trainerin rajaton etätuki
Hinta: 290€

VALMENNUSSUHDE 3kk

Uusi asiakas: 3kk 8 tapaamista: 210€/kk

Uudelle asiakkaalle ensimmäinen 3kk valmennussopimus. Sisältää 8 tapaamista, tavoitteita tukevan liikuntaohjelmat sekä Personal Trainerin rajattoman etätuen.

Jatko: 3kk ja 3 tapaamista: 70€/kk

3kk jatkovalmennussopimus vanhalle asiakkaalle.

Kielet:

Suomi ja Englanti

Yhteystiedot:

Samuli Huttunen

Puhelinnumero: 0443264694

Sähköposti: samuli@samulihuttunen.fi

Kotisivut: www.personaltrainerporvoo.fi